Host-perheen löytymisen jälkeen on ollut tosi sekavat tunnelmat. Välillä oon ihan innoissani ja käytän kaiken ajan tulevan kotikaupungin tutkimiseen netissä, kun taas toisinaan oon kauhun vallassa ja mietin, mitä ihmettä oon tekemässä. Miksen vaan voinut mennä kouluun niin kuin suurin osa tekee? Mistä keksin jotain tällaista? Mitä jos kadun päätöstäni, vihaan koko kaupunkia ja ihmisiä siellä, en tule kenenkään kanssa toimeen, lapset ovat hirviöitä ja masennun? Mitä jos ikävöin kotia, perhettä ja ystäviä ihan kamalasti? Mitä jos olen tehnyt väärän päätöksen?
Päätöksenteko on ollut mulle aina ylitsepääsemättömän vaikeaa. Mietin aina ja kaikkea ihan liikaa ja liian pitkään. Haluanko varmasti lukioon? Alanko lukemaan espanjaa vai venäjää? Mitä aineita kirjoitan? Vaikka lukiossa piti tehdä paljon päätöksiä, en silti näytä oppineen siitä aiheesta yhtään mitään. Kun lopulta saan päätöksen tehtyä, mietin pääni puhki, olenko tehnyt oikean vai väärän päätöksen. Sehän on niin elintärkeää, että teen aina juuri sen oikean valinnan, päätän niin kuin on oikein - etten vaan kadu myöhemmin, etten vain eksy. In order to find yourself you need to get lost first.
En lopulta kuitenkaan voi tietää, tulenko viettämään Espanjassa pari viikkoa vai lähemmäs kymmenen kuukautta. Who knows? En ole ennen asunut Espanjassa, saati sitten käynyt siellä, joten en millään voi nyt kuukautta ennen lähtöä julistaa, että rakastun siihen maahan ja siihen kaupunkiin ja vietän siellä seuraavan vuoden. Voin kuitenkin sanoa, että menen katsomaan, tutkimaan, tutustumaan. Jos viihdyn, jään, jos en, lähden ja keksin taas jotain muuta. Lähtökohtaisesti tietysti toivon todella, että host-perhe on yhtä mahtava kuin miltä he vaikuttavat ja viihdyn Madridissa hyvin!
Vaikka host-perheen valitsisi kuinka tarkkaan ja yrittäisi kaikin keinoin varmistaa, että kemiat kohtaavat, niin ei siitä yhteiselon toimimisesta voi kuitenkaan saada varmuutta ennen kuin oikeasti asuu heidän kanssaan. Nyt saattaa kuulostaa siltä, että oon vaan menossa ekaan perheeseen johon olen ollut yhteydessä - mutta ei, helmi-maaliskuun vaihteesta lähtien kymmeniä ja taas kymmeniä viestejä ja useita Skype-puheluita eri perheiden kanssa läpi käyneenä sanon silti näin. En ole siis valinnut perhettä todellakaan huolettomalla asenteella, olen jopa jutellut heidän edellisen au pairinsa kanssa ja kysynyt lähes kaikkea mahdollista, mutta silti olen epävarma. Se on varmaan kuitenkin täysin luonnollista, sillä enhän ole ollut ennen edes au pairina, joten mistä voisin tietää, onko se homma mulle tehty vai ei? Ja olenhan kuitenkin maailman huonoin päätöksentekijä. Odotan
Kuukausi ja kaksi päivää. Toisaalta hirveän pitkä aika, mutta toisaalta taas aivan liian lyhyt. If your dreams don't scare you, they're not big enough.
