perjantai 13. kesäkuuta 2014

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan...



Noniin, vihdoin saan aikaiseksi tulla tekemään tännekin vikan päivityksen! Mähän palasin Suomeen jo reilut 5 viikkoa sitten (mihin aika oikein katoaa?), ja tässä onkin nämä viikot menneet sukulaisten ja kaverien tapaamiseen, pääsykokeisiin lukemiseen ja töiden hakemiseen... Mutta palataan vähän taaksepäin ja yritän kirjoittaa vähän mun paluufiiliksiä!

Loppujen lopuksihan sain kyydin lentokentälle J:ltä. Hyvästelin pojan ja A:n jo illalla, ainoa vaihe milloin meinasi tulla itku, oli kun M antoi mulle ihanan piirustuksen ja annettiin vikat halit ja pusut. Poikaraukka itki nukkumaanmennessään sängyssään :( Mutta aamulla herätessä mulla oli yllättävän iloinen ja innokas kotiinpaluuolo! Vasta lentokentälle päästessä alkoi tunteet heitellä ja vähän itkettikin, muttei paljoa onneksi. Mun laukut oli just eikä melkeen painorajoissa (23,5 kg ja 22,5 kg eli yhteensä ihan oikeat painot eli ei maksuja!). Lentomatkakin meni ihan rattoisasti Sannin kanssa, vaikka oltiinkin tosi sekavin tuntein palaamassa. Laskeutuminen vaan oli ihan kamalaa, koska mulla meni (varmaan flunssan takia) korvat super lukkoon tosi kipeästi. Kentältä sitten kotiin ja olihan se tosi ihanaa nähdä vanhemmat ja mun pikku kisu monen kuukauden jälkeen, vaikkei kyllä yhtään tuntunut, ettei oltaisi niin pitkään aikaan nähty!



Suomessahan meidät vastaanotti hieman erilainen sää kuin Madridissa... Helsinki +4 ja jäätävää tihkusadetta, Madrid +25 ja kirkas taivas. Aluksi sää oli vähän shokki, olin varmaan viikon ihan jäässä ja suu mutrulla pelkästään säänkin takia, mutta onneksi tuossa on ollut myös tuota hellettä välissä niin välillä piristyykin!

Suomessa elämä ei sinänsä ole ollut mitään herkkua, kun oon saanut mm. taistella työkkärin lappusten kanssa ja etsiä töitä suunnilleen kivien alta ja lukea pääsykokeisiin sellaista kirjaa, josta tuntuu ettei voi oppia yhtään mitään... Madridissa oli tavallaan elämä kuitenkin niin "helppoa" ja yksinkertaista tähän verrattuna! Mutta kyllä tääkin koko ajan vähän paremmaksi muuttuu, kun asiat (ja tulevaisuus) vähän selkiytyy.

Ikävä Madridiin on ollut ihan ekoista päivistä asti aika kova. Kyllä sitä ajattelee päivittäin. Työtä ei ole tullut kaivattua kertaakaan (ja tuskin tuleekaan kaivattua), eikä nyt suuremmin host-perhettäkään (paitsi ehkä siltä osin, että missasin parilla päivällä A:n siskon vauvan näkemisen... lähetin sitten kuitenkin uudelle tulokkaalle pienen muistamisen samalla kun M:lle synttärilahjan täksi sunnuntaiksi!). Vapaa-ajan rientoja ja itse kaupunkia kyllä kaipaan tosi usein! Mutta kyllä senkin kestää, kun tietää, että jossain vaiheessa pääsee taas käymään Madridissa.



Musta tuntuu, että mun läheiset kohta kyllästyy (tai on ehkä jo kyllästyneet...) kun aika usein mun suusta pääsee "Espanjassa tämä juttu tehdään muuten niin, että... / Espanjassa tuo on ihan toisella tavalla! / Kylläpä Espanjassa olisi tämäkin paljon halvempaa!" jne. Joihinkin asioihin on pitänyt vähän totutella uudelleen, kuten kenkien pois ottamiseen sisälle mennessä, ruokailurytmiin, hintatasoon, siihen ettei tuntemattomille ole normaalia hymyillä, jne.

Mä en nyt mitenkään saa tätä postausta mihinkään järkevään muotoon ja pakettiin, mutta tiivistetysti on ollut aika sekavat tunteet paluun jälkeen. Välillä sitä on ihan onnensa kukkuloilla kun saa pitkästä aikaa viettää iltaa kavereiden kanssa, ajaa omaa autoa (!!) jne., kun taas toisinaan elämä tuntuu vähän sekavalta ja sotkuiselta täällä verrattuna Madridiin... Loppujen lopuksi mä oon kuitenkin tosi tyytyväinen, että au pair -hommat on mun osalta ohitse, ja edessä ihan uudet suunnitelmat! :) Kyllä mun paikka on tällä hetkellä Suomi, vaikka mun aika Espanjassa olikin tosi mahtavaa!

Kiitos kaikille blogin lukijoille ja oikein lämmintä kesää! Tämän blogin tie on nyt tullut päätökseensä, mutta oon tosi iloinen, että tätä tuli edes jokseenkin aktiivisesti kirjoiteltua. Voin sitten myöhemmin muistella Espanja-aikaa näitä postauksia selailemalla :) Nyt hiljenee tämä blogi, adios y hasta luego!


Maailman rakkain kaupunki <3 Te echo de menos, Madrid!

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Lähtöfiiliksiä!

Noniin, vuorokauden päästä pitäisi sitten olla jo kotonakotona Suomessa. Hui ja jee! Online check in on tehty ja lennostakaan ei varmaan tule mikään maailman tylsin nelituntinen kun on Sanni matkassa! Laukut on aika lailla pakattu, ongelmana vaan että toinen on tosi täynnä ja toinen ylipainoinen. Niin ollen tää ilta meneekin sitten tavaroita järkätessä ja siirtäessä laukusta toiseen ja laukkuja punnitessa. Ah kuinka mä vihaan pakkaamista!

M on tosi surullinen, että mä lähden. Noin viikko sitten se kyseli vaan että miksi sä lähdet, onko pakko, etkö oikeesti tuu takasin. Nyt se on kuitenkin 'hyväksynyt' sen, että mä oikeasti lähden, ja yrittää ottaa ilon irti siitä että se saa multa kaiken mikä ei laukkuihin mahdu ja ettei tartte opetella enkkua pariin kuukauteen :D



Miltäs musta sitten tuntuu? Suurimman osan ajasta oon vaan ihan jee jee ja wuhuu, pääsen kotiin ja nään perheen ja kaverit ja pääsen taas kiinni normaaliin elämään! Mutta välillä alan miettiä, että onhan se taas aika iso muutos (eikä vähiten lämpötilan puolesta, Madrid +28 / Uusimaa +4 huomenna...) palata Suomeen. Yksi asia, mikä mua kauhistuttaa, on esimerkiksi mun vaatekaappi kotona! Tuntuu, että mun vaatemaku ja tyyli on muuttuneet täällä tosi paljon, enkä oikein ees muista mitä vaatteita mulla Suomessa on. Joo, kaikesta mä otankin stressiä... :D Mutta onhan se kans tosi eri asia asua täällä yli 5 miljoonan Madridissa kuin 5000 asukkaan kotikunnassani, että lienee siihenkin totuttelemista. Toisaalta taas en jaksa stressata kauheasti siitä, miten taas totun elämään Suomessa, koska ainakin joululomalle mennessä olo oli pienen alkushokin jälkeen (kun Helsinki-Vantaalla vallitsi sellainen hiljaisuus että olisi kuullut jos olisi tiputtanut neulan lattialle... vrt Madrid Barajas!) sellainen kuin en missään olisi ollutkaan.




Kaikkiaan musta on alkanut varsinkin viime viikkoina tuntua, että kyllä tää on ihan oikea aika lähteä. Ei oikein voi sanoa, että Madrid olisi nähty, mulle se ei varmaan koskaan tule olemaan kokonaan nähty, mutta tää elämäntyyli kyllä on nähty! Au pairina oleminen oli ekat kuukaudet tosi huisia ja mahtavaa eikä työssä ollut mitään vikaa, mutta nykyään tää vaan ärsyttää eikä huvita ollenkaan. Lisäksi jos olisin täällä vielä viikonkin pidempään, niin en kyllä mitenkään pääsisi kahdellakaan matkalaukulla pois! :D Sellainen himoshoppaaja musta on täällä kuoriutunut... mutta minkäs teet, kun on halvat hinnat niin pakko ostaa! Mutta kyllä mä vakavastikin puhuen uskon taas kotiutuvani Suomeen oikein mainiosti, koska se on kuitenkin se oikea koti, millaista en ole vielä mistään muualta löytänyt :) Vaikka nyt Madridkin tulee olemaan mulle varmaan aina tosi tuttu ja turvallinen kodinomainen kaupunki, niin täältä kuitenkin puuttuu monta asiaa jotka Suomesta mulle kodin tekevät.

Tästä tuli nyt aika hajanainen ja sekava postaus, mutta ehkä ihan hyvä niin, koska se kuvastaa aika hyvin niin mun matkalaukkujen kuin myös mun pääkopan tilannetta tällä hetkellä. Nyt mä palaan tuon pakkaamisen pariin, nähdään Suomessa! ;)

Ja tätä tarvitaan noitten laukkujen kanssa... :D
kuvat: weheartit.com

perjantai 2. toukokuuta 2014

Vähiin käy...

... ennen kuin loppuu! Heippa pitkästä aikaa! Tässä vikojen viikkojen aikana on jäänyt blogi vähän unohduksiin. Nyt oon neljän päivän minilomalla (täällä oli eilen día del trabajador eli työntekijän päivä eli vappu ja tänään on Comunidad de Madridin eli Madridin maakunnan päivä), jonka jälkeen enää kolme työpäivää ja sitten Suomeen! Tosin tämä miniloma menee tällä kertaa flunssan paranteluun, onnistuin jostain nappaamaan tämän kevään kolmannen tai jopa neljännen flunssani... Kuumetta ei onneksi ole, mutta kurkku on ihan älyttömän kipeä ja olo on tosi tukkoinen. Pari ekaa päivää tästä lomasta jaksoin vielä mennä ja tulla, mutta tänään en oo kyllä muuta jaksanut kuin hiljalleen jatkaa mun pakkausoperaatiota.



Alkaa vaatekaappi näyttää tyhjältä pikkuhiljaa...
Siitä pakkaamisesta puheen ollen... Ostin siis Samsonitelta uuden matkalaukun, jonka oonkin jo saanut tungettua ihan täyteen lähinnä (talvi)vaatteita! Tänään aloin pakkaamaan mun toista, vähän isompaa matkalaukkua, ja sekin on jo puolillaan. Enkä ole vielä edes pakannut kaikkia vaatteita, en mitään meikkejä, suurinta osaa kengistä jne. Riittää siis hommaa vielä siinä, että saisin tuon toisenkin laukun lopulta edes kiinni! Tuota Samsoniten laukkua en meinaa jaksaa edes nostaa maasta, vaikka se mun matkalaukkuvaa'an mukaan painaakin vain 15 kiloa (mitä kyllä epäilen!). Ehkä mä alan kohta harkita, että tilaisinkin taksin millä menisin kentälle, maksoi mitä maksoi... Vaikka A voisi varmaan heittää mut torstaiaamuna juna-asemalle, mistä pääsisin 10 minuutissa kentälle oikeaan terminaaliin, niin ei silti kauheasti naurata, että pitäisi kahden melkein 20 kilon matkalaukun ja vielä yhden käsimatkatavaralaukun kanssa hyppiä junaan ja pois.

Eilen vappupiknikillä ja rusketusta kohentamassa Retirossa

Solilla pyörimässä tässä joku päivä
Palacio Real


Kerrankin kuninkaan palatsin aitojen sisäpuolella ;)

Viimeinen 100montaditos-illallinen!

Viimeiset churrot...
Mitähän mä oon tässä viime viikot tehnyt... Hmm, no ainakin käynyt vikaa kertaa Kapitalissa Mian kanssa, vieraillut vihdoin ja viimein Palacio Realissa Kristiinan kanssa, hoitanut viimeiset shoppailut, nauttinut ihanista keleistä (+25 - +27 viime päivinä, ensi viikolla just ennen mun lähtöä jopa lähes +30 astetta lupailtu!) ja yrittänyt hankkia vähän rusketusta. Ja tämä vika viikonloppu menee nyt kyllä toooodella rauhallisissa merkeissä, koska yritän parhaani mukaan parantua torstain lennolle, flunssa ja lentokone kun ei oo kauheen kiva yhdistelmä...

Yritän jossain vaiheessa vielä kirjotella jotain ennen kotiinpaluuta ja kotiinpaluun jälkeen -fiiliksiä, kunhan vaan suinkin ehdin ja jaksan saan aikaiseksi. Siihen asti, auringonsäteitä ja lämpöä täältä sinne takatalvi-Suomeen, pian nähdään! :)

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Ihan huippu miniloma!

Hola! Kyllä aika rientää, nimittäin nyt alkaa loma olla lopuillaan... No, toisaalta kyllä tuntuukin kuin edellisestä työpäivästä olisi kulunut kuukausi, eikä vain reilu viikko! Joka tapauksessa, huippumahtava loma on tullut vietettyä, eikä harmita tippaakaan, etten lähtenyt mihinkään reissuun kuten monet muut. Hanna oli täällä tosiaan keskiviikkoillasta sunnuntaiaamuun ja se oli ihan parasta! Saatiin majoittua täällä mun host-perheen kämpässä, eli tilaa riitti, ja tekemistäkin oli suunniteltuna kuin viikon lomalle ainakin! Kaikki tärkeimmät myös saatiin tehtyäkin, ja mullakin täyttyi tavoite, ja sunnuntaina täältä lähti koti-Suomeen reissuunsa erittäin tyytyväinen turisti :) Heippojen sanominen oli tosi ikävää, vaikka johan mä 2,5 viikon päästä (!!!) lennän perässä kotiin!



Ekana aamuna Solilla jonkun härkätaistelijahahmon kanssa poseeraamassa...





Meidän Madridin minilomaan mahtui niin turistibussin kuin Telefériconkin kyydissä istumista ja nähtävyyksien ihastelua, paljon kävelyä, vielä enemmän hyvää ruokaa ja juomaa, flamenco-esityksen katsomista, Kapitalissa Madridin yöelämään tutustumista ja kauppakeskuksissa pyörimistä, auringon ottamista unohtamatta - torstaina ja perjantaina oli nimittäin molempina päivinä jopa lähelle +30 astetta lämmintä! Tuollaisia turistijuttuja puuhatessa mullekin tuli ekaa kertaa moneeeeeen kuukauteen sellainen olo, että hei mähän oon ulkomailla! Tai siis kyllähän sen koko ajan tajuaa, mutta tästä on vaan tullut niin tuttu paikka, ettei yleensä edes ajattele erityisesti olevansa ulkomailla suurkaupungissa...


Maailman kaunein kaupunki!



Vähiin käy ennen kuin loppuu, nimittäin 10 työpäivää jäljellä ja yhteensä enää 17 aamua ennen kotiinpaluuta! Nyt mä lähden ostamaan itelleni toista matkalaukkua, ellei tuolla ala taas sataa kaatamalla (Hanna kun vei näköjään sen auringonpaisteen mukanaan Suomeen...). Toivottavasti muillakin oli mukava pääsiäisloma :)

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Loman alkupuoliskon kuulumisia!

Yks lomaileva au pair täältä helteisestä Espanjasta kirjoittelee! ;) Tuli ihan huomaamatta viikon postaustauko, kun loman alkuosa on mennyt aika kiireisesti. Välillä pe-ma tuli käytyä esimerkiksi 4 eri klubilla, pyörittyä Casa de Campossa sekä tehtyä päiväreissu Alcalá de Henaresiin, joka on pieni kaupunki tuolla Comunidad de Madridin itäosassa. Lisäksi oon nauttinut tästä säästä, joka päivä reippaasti yli 20 astetta, joinain jopa lähemmäs 30, kyllä kelpaa! Alkaa olla jo rusketusrajojakin, jee!

Meidän piknik-lounas, hintaa yhteensä vajaat 6 euroa!







Huomenna oonkin tähän aikaan jo hakemassa Hannaa tuosta lentokentältä. Ihan hurjaa! Sunnuntaihin saakka sitten kaikenlaista turistipuuhaa luvassa, mm. turistibussin kyydissä istumista, flamenco-showta ja paljon hyvää ruokaa (ja juomaa!). Tässä postauksen kuvituksena sunnuntain päiväreissun kuvia, tehtiin siis todellinen pikavisiitti tuonne Alcalá de Henaresiin Kristiinan kanssa, kun matkaan lähdettiin vasta iltapäivällä ja illalla oltiinkin jo ehditty pyörähtää kodin kautta eräälle klubille Madridiin vähän tanssimaan! Melkeinpä ainoa asia mitä kyseisestä kaupungista etukäteen tiedettiin, oli että kyseessä on Cervantesin (espanjalainen kirjailija) syntymäkaupunki. Ihan kiva pikkupaikka, varsinkin noin mukavan aurinkoisen päivän viettämiseen!

Hassuja puita kaupungin pääaukiolla eli Plaza de Cervantesilla
Cervantes se siinä



Cervantesin syntymätalon edessä
Eipä tällä kertaa sen kummempia, elämä hymyilee ja loma jatkuu (vielä maanantaihin asti!). Kuulemma Suomeenkin on pääsiäiseksi luvassa mukavia kelejä, nauttikaa niistä!

tiistai 8. huhtikuuta 2014

200 täynnä ja 30 jäljellä!

Moikka! Viikonloppu meni taas oikein rattoisasti, vaikkakin vähän väsyneesti. Perjantaina päädyttiin mutkien kautta suomalais-ranskalaisella porukalla Palace-nimiselle klubille, joka olikin sitten viime käynnin muuttunut jonkin verran. Kotiin päästiin aika myöhään, joten seuraavan päivän outlet-ostosreissulla silmät lurpsui! Tämä kyseinen outlet-reissu oli kuitenkin ihan turha, koska kukaan meistä ei päätynyt edes ostamaan mitään ja sisäänpääsyynkin meni jo kaksi euroa... No, sunnuntaina sitten taas nautittiin perinteiseen tapaan lounasta 100montaditoksen terassilla auringon paisteessa, minkä jälkeen mä vein tytöt sporttibaariin katsomaan formulaa! :D Siinä tiivistetysti viikonlopun fiilikset, eipä sen kummempaa.


Ensimmäistä (!) kertaa ikinä osasivat sadassa sämpylässä kirjoittaa mun nimen oikein, wuhuu!

Maanantaina mulla oli täällä 200. päivä. Se meni aika lailla vaan lepäilyksi ja auringon ottamiseksi meidän sisäpihalla. Tunnissa tuli jo niin kuuma, että oli pakko tulla sisälle etten kärähtäisi aurinkorasvoista huolimatta... Täällä on nyt taas tosiaan kesä parin viikon takatalven jälkeen, ja nyt seuraavan viikon-pari lämpötilojen pitäisikin päivisin pysyä välillä 18-25 astetta - kyllä kelpaa!

Plaza de España


Templo de Debod



Palacio Real se siellä...

Tällä viikolla mulla on todennäköisesti töitä vaan torstaihin asti, koska M:lla alkaa pääsiäisloma koulusta perjantaina. Se tarkoittaa mullekin yli viikon lomaa! Työt jatkunee vasta 22.4. Eihän tässä ole enää kuin vähän yli viikko, niin mun oma turisti saapuu tänne :D Jee, oon kyllä tosi innoissani! Silloin, kun Hanna osti lennot, oli odotettavaa 99 päivää, nyt enää reilu viikko??! Minne aika on kadonnut? Ja aiheeseen liittyen, enää kuukausi niin olenkin jo kotona Suomessa ja aupaireilu-aika on ohi. No, kyllä mulle alkaakin jo riittää tämän työn puolesta, joinain päivinä on tietysti kivaakin mutta varsinkin joinakin M:n kiukkuaamuina tuntuu, että voisin vaan napata ekan lennon Suomeen... Alkaa tuntua, että tämä homma on nyt kyllä nähty. Toisaalta Suomeen meneminen tarkoittaa myös koulu- ja työstressiä, mutta eiköhän niistäkin selvitä... Tämän jälkeen selvinnee kyllä mistä vaan! :D

Tänään lähdin aamulla pyörimään Madridin keskustaan ja suunnittelemaan vähän, mihin paikkoihin mun turistia sitten aion raahata. Vaikka kävelin ympäriinsä vain pari tuntia, niin silti paluumatkalla meinasin nukahtaa bussiin... Kyllä tuo kuuma ilma kummasti väsyttää! Eipä tällä kertaa sen kummempia, aurinkoista viikkoa kaikille :)