Parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

Noniin, vihdoin saan aikaiseksi tulla tekemään tännekin vikan päivityksen! Mähän palasin Suomeen jo reilut 5 viikkoa sitten (mihin aika oikein katoaa?), ja tässä onkin nämä viikot menneet sukulaisten ja kaverien tapaamiseen, pääsykokeisiin lukemiseen ja töiden hakemiseen... Mutta palataan vähän taaksepäin ja yritän kirjoittaa vähän mun paluufiiliksiä!

Loppujen lopuksihan sain kyydin lentokentälle J:ltä. Hyvästelin pojan ja A:n jo illalla, ainoa vaihe milloin meinasi tulla itku, oli kun M antoi mulle ihanan piirustuksen ja annettiin vikat halit ja pusut. Poikaraukka itki nukkumaanmennessään sängyssään :( Mutta aamulla herätessä mulla oli yllättävän iloinen ja innokas kotiinpaluuolo! Vasta lentokentälle päästessä alkoi tunteet heitellä ja vähän itkettikin, muttei paljoa onneksi. Mun laukut oli just eikä melkeen painorajoissa (23,5 kg ja 22,5 kg eli yhteensä ihan oikeat painot eli ei maksuja!). Lentomatkakin meni ihan rattoisasti Sannin kanssa, vaikka oltiinkin tosi sekavin tuntein palaamassa. Laskeutuminen vaan oli ihan kamalaa, koska mulla meni (varmaan flunssan takia) korvat super lukkoon tosi kipeästi. Kentältä sitten kotiin ja olihan se tosi ihanaa nähdä vanhemmat ja mun pikku kisu monen kuukauden jälkeen, vaikkei kyllä yhtään tuntunut, ettei oltaisi niin pitkään aikaan nähty!

Suomessahan meidät vastaanotti hieman erilainen sää kuin Madridissa... Helsinki +4 ja jäätävää tihkusadetta, Madrid +25 ja kirkas taivas. Aluksi sää oli vähän shokki, olin varmaan viikon ihan jäässä ja suu mutrulla pelkästään säänkin takia, mutta onneksi tuossa on ollut myös tuota hellettä välissä niin välillä piristyykin!

Suomessa elämä ei sinänsä ole ollut mitään herkkua, kun oon saanut mm. taistella työkkärin lappusten kanssa ja etsiä töitä suunnilleen kivien alta ja lukea pääsykokeisiin sellaista kirjaa, josta tuntuu ettei voi oppia yhtään mitään... Madridissa oli tavallaan elämä kuitenkin niin "helppoa" ja yksinkertaista tähän verrattuna! Mutta kyllä tääkin koko ajan vähän paremmaksi muuttuu, kun asiat (ja tulevaisuus) vähän selkiytyy.

Ikävä Madridiin on ollut ihan ekoista päivistä asti aika kova. Kyllä sitä ajattelee päivittäin. Työtä ei ole tullut kaivattua kertaakaan (ja tuskin tuleekaan kaivattua), eikä nyt suuremmin host-perhettäkään (paitsi ehkä siltä osin, että missasin parilla päivällä A:n siskon vauvan näkemisen... lähetin sitten kuitenkin uudelle tulokkaalle pienen muistamisen samalla kun M:lle synttärilahjan täksi sunnuntaiksi!). Vapaa-ajan rientoja ja itse kaupunkia kyllä kaipaan tosi usein! Mutta kyllä senkin kestää, kun tietää, että jossain vaiheessa pääsee taas käymään Madridissa.

Musta tuntuu, että mun läheiset kohta kyllästyy (tai on ehkä jo kyllästyneet...) kun aika usein mun suusta pääsee "Espanjassa tämä juttu tehdään muuten niin, että... / Espanjassa tuo on ihan toisella tavalla! / Kylläpä Espanjassa olisi tämäkin paljon halvempaa!" jne. Joihinkin asioihin on pitänyt vähän totutella uudelleen, kuten kenkien pois ottamiseen sisälle mennessä, ruokailurytmiin, hintatasoon, siihen ettei tuntemattomille ole normaalia hymyillä, jne.

Mä en nyt mitenkään saa tätä postausta mihinkään järkevään muotoon ja pakettiin, mutta tiivistetysti on ollut aika sekavat tunteet paluun jälkeen. Välillä sitä on ihan onnensa kukkuloilla kun saa pitkästä aikaa viettää iltaa kavereiden kanssa, ajaa omaa autoa (!!) jne., kun taas toisinaan elämä tuntuu vähän sekavalta ja sotkuiselta täällä verrattuna Madridiin... Loppujen lopuksi mä oon kuitenkin tosi tyytyväinen, että au pair -hommat on mun osalta ohitse, ja edessä ihan uudet suunnitelmat! :) Kyllä mun paikka on tällä hetkellä Suomi, vaikka mun aika Espanjassa olikin tosi mahtavaa!

Kiitos kaikille blogin lukijoille ja oikein lämmintä kesää! Tämän blogin tie on nyt tullut päätökseensä, mutta oon tosi iloinen, että tätä tuli edes jokseenkin aktiivisesti kirjoiteltua. Voin sitten myöhemmin muistella Espanja-aikaa näitä postauksia selailemalla :) Nyt hiljenee tämä blogi, adios y hasta luego!

Maailman rakkain kaupunki <3 Te echo de menos, Madrid!