sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Lauantai Madridissa

Moikka!

Lauantaina tapasin Kristiinan Casa de Campolla, johon haluttiin vähän tutustua. Suunnitelma ei kuitenkaan oikein toiminut, koska taivaalta tuli vettä ihan lakkaamatta. Käveltiin kuitenkin hyvän matkaa, noin puolisentoista tunnin ajan, ennen kuin hypättiin metroon ja käytiin tsekkaamassa Chamartinin juna-asema, josta meidän juna Salamancaan lähtee muutaman viikon päästä. Sitten metroiltiin taas, tällä kertaa keskustaan Solille, missä nähtiin Sanni ja lähdettiin syömään myöhäistä lounasta / aikaista illallista. Päädyttiin VIPSiin Gran Víalle. Siellä ei ollut kukaan meistä aiemmin käynyt, mutta kovasti tykättiin!

Lagon metris, ei mikään ihan tavallisen näköinen!

Cuatro Torres osittain sadepilvien peitossa Chamartinissa

Mun tosi maukas annos VIPSissä, kanaa, kasviksia ja riisiä! Nam!

Syötyämme lähdettiin etsimään jotain kivaa paikkaa, mihin mennä yksille. Löydettiin eräänlainen pubi, missä otettiin sitten sangria-kannu jaettavaksi. Katseltiin siinä samalla Wales-Suomi -jalkapallomatsia, kun sellainen sattui telkkarista tulemaan. Sangriat juotuamme Kristiina lähti kotiin ja me jäätiin Sannin kanssa vielä keskustaan pyörimään, käytiin muutamassa kivassa pubissa/baarissa sekä eräällä mercadolla kääntymässä ja päädyttiin lopulta puolen yön jälkeen Sannin ranskalaisten kavereiden kanssa Palace-klubille. Kolmelta otettiin taksi bussiasemalle, ja kotona pääsin nukkumaan joskus puoli viiden maissa lopulta. Oli kyllä tosi kiva päivä ja ilta, huonosta ja todella kylmästä säästä huolimatta! Täällä oli varmaan joku viisi astetta tai vähemmän eilen, ja tänäänkin surkea sää vain jatkuu. Suomessakin on juuri nyt lämpimämpää tai samat asteet kuin täällä, ihan hassua!

Join eilen olutta ja se oli mun mielestä ihan juotavaa. Ja mä inhoan olutta normaalisti. Espanja, mitä sä oot tehnyt mulle??! Ps. Toi olut maksoi 40 senttiä.

Tänään ei ole tullut tehtyä mitään erikoista, kun heräsinkin vasta vähän ennen yhtätoista. Tuo ilma ei todellakaan houkuttele ulos (varsinkaan, kun mulla ei sitä talvitakkia edelleenkään ole), joten tämä päivä menee kyllä sisällä hengaillessa. Huomenna sitten taas maanantai, hurraa. No, ensi viikonloppua odotellessa ja suunnitellessa! Mukavaa viikon alkua kaikille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti