Rematch-päätös ja muuta

Hola a todos!

Kuten oon tosiaan jo aiemmissa postauksissa maininnut, niin mulla on ollut vaikeuksia host-perheen kanssa. Lyhyesti sanottuna juteltiin (tai lähinnä host mom haikkui mua sydämensä kyllyydestä) ja päädyttiin molemmat osapuolet siihen tulokseen, että näin ei voi jatkua ja halutaan vaihtaa. Sunnuntaina host-perhe sanoi mulle, että viikko aikaa löytää uusi paikka. Se oli mulle oikeastaan aika okei, olisihan se tosi vähän aikaa, mutta toisaalta ajattelin, etten kyllä pystyisikään elämään P:n perheen luona heidän talossaan yhtään pidempään.

Nyt on tilanne kuitenkin muuttunut: tätä kirjoittaessani oon jo lähtenyt perheestä, eli lopulta olin töissä vaan maanantain tältä viikolta. Selitän alempana vähän paremmin, että miksi lähdin tänään pois. Tiivistetysti sanottuna oon nyt madridilaisessa hotellissa kolmen yön ajan. Varasin hotellin aamulla netissä (otin vaan ekan silmään osuneen hotellin, joka oli järkevän hintainen ja lähellä keskustaa, ja ihan hyvältä tämä on nyt parin tunnin oleskelun aikana vaikuttanut), sitten pakkasin mun kamat parissa tunnissa (kaikkien aikojen ennätys!!), soitin taksin ja lähdin litomaan. Sainpahan nyt sitten muutaman päivän Madrid-loman!

Nyt seuraa vähän tarkempaa selontekoa siitä, miksi perheen vaihtamiseen päädyin. Ei oo pakko lukea, jos ei jaksa!

Musta on siis tuntunut, että tämä perhe ei koskaan oikein kunnolla paneutunut kertomaan mulle ihan perusjuttuja, esim. mitä juttuja tytöt saa tehdä ja ei saa tehdä, millaisia sääntöjä täällä on, mitä päivän aikana pitäisi tehdä, mikä osa kotitöistä "kuuluu" mun duuniin... Eka viikko meni suht ok, tietysti silloin oli kaikilla tosi vaikeaa, kun tutustuttiin vasta ja mulle oli täällä kaikki niin uutta, mutta silloin tytöillä oli lomaa, joten päivät enemmänkin vaan lipuivat ohi, välillä huonommin, välillä vähän paremmin. Sitten alkoi arki. Kyselin host momilta, että mitähän juttuja mun kuuluu tehdä, millaisia arkirutiineja on jne., mutta en saanut mitään kovin selkeää vastausta. Arki ei siis tosiaan lähtenyt kovin hyvin käyntiin, tyttöjen herättämiseenkin pelkästään meni jo puoli tuntia aamusta, kun eivät totelleet mua alkuunkaan ja sanoivat, että he tietävät paremmin mitä pitää tehdä jne. Se oli kyllä tottakin, mulla ei välillä ollut minkäänlaista käsitystä vaikkapa siitä, mitä koulun jälkeen pitäisi tehdä iltapäivällä/illalla, jos lapsilla ei läksyjä tai harrastuksia (ja lopulta selvisikin, että tällaisessa tilanteessa mun täytyy tehdä lapsille matikkatehtäviä, laittaa heidät lukemaan ääneen yms., mistä mulla ei aluksi ollut mitään tietoa). Lisäksi samoihin aikoihin host mom alkoi toden teolla painostaa mua, sanomalla esim. että en ole vielä(kään) tarpeeksi läheinen tyttöjen kanssa ja vertaamalla mua muihin au paireihin, jotka olivat olleet niin loistavia ja joita hän kaipasi niin paljon. Hän jopa viittasi yhteen au pairiin, joka heillä oli ollut kesällä viikon ajan, kunnes P lähetti tytön kotiin, kun tämä ei tehnyt hommiaan. Mä tietysti selitin, että riippuuhan se nyt ihmisestä, kuinka nopeasti tulee läheiseksi lasten kanssa, ja että suomalainen kulttuuri on tosi erilainen espanjalaiseen verrattuna. P ei kuitenkaan edes tahtonut ymmärtää, vaan sanoi, että kun käyttäydyn niin kuin suomalaiset normaalistikin käyttäytyy (esim. jos meille tuli taloon joku vieras, jota en siis tuntenut, enkä aloittanut keskustelua hänen kanssaan) niin hänestä tuntuu että en tykkää Espanjasta enkä tästä paikasta enkä ihmisistä... Sanoin, että kyllä mä pikkuhiljaa tulen avoimemmaksi, mutta kun kotimaassa olen oppinut toisenlaisen käyttäytymismallin.

No, kyllä se arki siitä sitten alkoi luistaa ja pari päivää oli ihan ok. Tuntui, että kyllä tää tästä ja onhan tässä aikaa totutella tähän rytmiin ja muuhun. Perjantaina kuitenkin, kun menin kysymään host-vanhemmilta, että voitaisko vähän jutella, mitä mieltä ollaan tästä viikosta ja muutenkin, niin sieltä alkoikin tulla oikein kunnon avautumis- ja haukkumissaarna. Olin kuulemma tehnyt kaiken väärin tai jopa jättänyt asioita tekemättä (koska kukaan ei koskaan ollut mulle kertonut, että mun pitäisi nekin asiat tehdä, kuten vaikkapa lukea lapsille aina iltasatu - mä olin aina ajatellut, että nukkumaan laittaminen oli vanhempien hommaa, koska ei mulle kukaan ollut toisinkaan kertonut). Lisäksi näitä "vääryyksiä" joita olin tehnyt olivat mm. niinkin naurettavat jutut kuin sohvalla istuminen (P itse on niin aktiviinen ja koko ajan menossa ja tulossa, ettei ehdi istua sohvalla, joten mäkään en saisi niin tehdä) ja lapsille puhuminen "väärällä" äänensävyllä (pitäisi kuulemma aina huutaa, että MOI MITÄ KUULUU MITEN MENI KOULUSSA kun tulevat kotiin, eikä puhua normaalilla äänensävyllä). Ja nämä on siis vaan ihan muutamia mainitakseni. Lisäksi yksi suurimmista jutuista, jotka P:tä suututtivat, oli mun kännykän käyttö. Kun lapset on kotona, en saisi käyttää puhelinta ollenkaan, koska lapset saa huonoja vaikutteita (ja vanhemmat itse käyttää puhelinta ihan koko ajan, vaikka lapset on kotona). Kerran, kun P ja tytöt tulivat jostain kotiin, ja oli mun työaika (kello oli jotain 19-20 maissa) ja olin puhelimella netissä juttelemassa kotiin päin, enkä heti rynnännyt ovelle heidän luokseen vaan lopettelin keskustelua, niin siitäkös P sai raivarin. Mun pitäisi olla aina työaikana (eli kello 17-22 suunnilleen, perjantaisin puoleen yöhön) valmiudessa odottamassa, milloin tytöt tulee kotiin ja heti sitten rynnätä heidän luokseen.

Okei, nää asiat olisi vielä voinutkin ehkä korjata, juttelulla ja neuvoilla yms. Mutta sitten, yksi niistä asioista, joita P mulle sanoi ja joka sai mut tekemään lopullisen päätöksen lähteä täältä talosta litomaan niin nopeasti kuin mahdollista: "Sun pitää tosissas miettiä, että onko susta ollenkaan au pairiksi, kun sä et selvästikään edes välitä lapsista yhtään." Toi oli mua kohtaan niin suuri loukkaus, että sitä ei voi korjata millään. Ja vielä se tilanne, kuinka kylmästi P tuon mulle sanoi... Joo, en halua edes muistella.

Muita asioita, jotka tässä perheessä on vähän vinksallaan, on esim. se, ettei au pairia olla valmiita auttamaan yhtään - tai ei ainakaan mua. Ensin lupauduttiin viemään mut kielikoululle lähimpään suurempaan keskustaan ilmoittautumaan yms., mutta sitten sanottiinkin lopulta, että mene bussilla yksinäs. Myöskään espanjalaisen puhelinliittymän tai julkisen liikenteen kortin hankkimisessa ei autettu yhtään, vaan sain selvitellä asioita yksinäni. Juuri koskaan ei kysytty, mitä olin tehnyt päivän aikana tai missä olin ollut. Yksinkertaisesti, kukaan ei ollut kiinnostunut musta, ei kertaakaan mun saapumisen jälkeen.

Lisäksi viime perjantaina oli outo juttu, joka vasta mulle selvisi silloin. Mun pitäisi joka ikinen perjantai olla lasten kanssa niin kauan, kunnes lapset menee nukkumaan, katsoa telkkaria yms. niiden kanssa. Ensin olin, että okei... Mutta sitten, lasten annettiinkin katsoa telkkaria puolille öin asti, eli jopa yli 3 tuntia putkeen! Kyselin vanhemmilta, että mitä tää nyt on, mutta ne vaan sanoi, että on perjantai ja lapset saa tehdä mitä lystää. Ja mun piti tosiaan olla koko ilta lasten kanssa, siitä kun nämä tuli koulusta klo 17 jälkeen, aina sinne klo 12 asti yöllä. Olin jo tosi väsynyt ja turhautunut lastenohjelmien kattomiseen, joten kysyin, voisinko mennä jo nukkumaan, kun vanhemmat kuitenkin oli viereisessä huoneessa lopettelemassa illallista ja juomassa viiniä. Kyllähän 6- ja 10-vuotiaat nyt vähän aikaa yksinkin voi lastenohjelmia katsella. Vastaus oli kylmä "ei, et voi, tää on sun työaikaa siihen asti kunnes lapset haluaa mennä nukkumaan, sä oot nyt vastuussa niistä".

Kyllä mä tietysti ymmärrän, että nää nyt on tämän perheen käytäntöjä, ja au pairina mun oletetaan sopeutuvan niihin. Se on kuitenkin tosi vaikeaa, jos mulle ei etukäteen kerrota, millaisia käytäntöjä perheessä on. En myöskään halua antaa sitä kuvaa, että tämä koko perheenvaihtosotku olisi vaan host-perheen syytä, ihan varmasti mussakin on jotain "vikaa" ollut - meidän elämät, näkemykset ja luonteet yms. eivät vaan ole (todellakaan) kohdanneet.

Maanantai, eli eilinen, meni itse asiassa oikein hyvin. Oltiin siis sovittu, että tää viikko vielä työskennellään normaalisti ja sitten viikonlopun vaihteessa varmaankin sanotaan heipat. Sitten koitti tää aamu... Taas sama show, kun yritin saada tyttöjä ylös sängyistään. A uskoi parilla sanomisella ja totteli kiltisti, mutta M vaan makasi sängyssään, sitten lattialla, myöhemmin alkoi leikkimään... Kun tultiin siihen pisteeseen, että oli enää noin 20 minuuttia aikaa hoitaa kaikki tytön aamutoimet, niin menin taas kerran tämän huoneeseen ja nostin lattialta ylös ja sanoin taas, että vaatteet päälle ja aamupalalle. M kuitenkin vaan irvisteli ja sanoi ilkeyksiä, mm. sitä iänikuista "sinä et minua määrää" ja meni takaisin lattialle makaamaan. JA alkoi potkia mua ihan kunnolla jalkoihin. Otin sitten tytön jaloista kiinni, laitoin ne lattiaan ja sanoin jo vihaisemmin, että noin ei saa tehdä. Niin eikö tämä ala itkeä täyttä kurkkua ja huutaa siskoaan apuun, ja keksipä vielä, että MINÄ olin satuttanut HÄNTÄ. A sitten soitti äidilleen töihin, kuinka mä olin väkivaltainen niitä kohtaan. Yritin puhua P:lle puhelimessa, mutta hän ei kuulemma halunnut kuulla mitään selityksiä, sanoi vaan, että hänen lapsiaan kohtaan kukaan ei saa olla väkivaltainen ja että mun pitää pakata laukut ja häipyä. Puhelun jälkeen M oli selvästi aika pahoillaan siitä, millaisen sopan sai aikaiseksi "pikku"valheellaan. Lisäksi A, eli se "kiltimpi" lapsi, soitti uudelleen äidilleen ja kuulin sattumalta, kuinka hän puhui P:lle jotakin tyyliin "miten se (minä) voi käyttäytyä meitä kohtaan näin, kun se saa meiltä kuitenkin ilmaiset ruuat ja kaikki ja me ollaan aina oltu sille niin kilttejä". Sekin sai jo entisestään mun veren kiehumaan. Kun tytöt oli lähteneet kouluun, mä olin aika loppu. Okei, täysin loppu. P laittoi viestiä, että puhutaan iltapäivällä kun se tulee kotiin (= eli istutetaan mut kuulustelupenkkiin ja haukutaan mua, kun M kertoo tarinan väkivaltaisesta au pairista). Mä puhuin mun äidin kanssa ja au pair -kavereiden kanssa, ja päädyin lähtemään.

Lopulta sitten päädyin tänne hotellille, ja oon kyllä niin tyytyväinen tähän päätökseen että huh! On niin vapauttava olo, kun ei tarvitse koko ajan olla varpaillaan odottamassa, mitä vanhemmat tai lapset seuraavaksi keksii, mistä mua seuraavaksi haukutaan, millä mua seuraavaksi uhataan.

Täällä voin olla siis perjantaiaamuun saakka, ja siinä vaiheessa pitäisi sitten joko olla uusi host-perhe tiedossa tai lento kotiin varattuna. Oon nyt jutellut muutaman kivan madridlaisen perheen kanssa, mutta enempää en sano, ennen kuin tiedän itsekin vähän enemmän.

Nyt on aika ristiriitaiset fiilikset. Vaikka oonkin helpottunut, niin tuntuu myös hassulta, etten enää palaa mun pikkuiseen kylään, nuku mun kuumassa ullakkohuoneessa tai naura O:n tanssimuuveille. On kans ärsyttävää, etten yhtään tiedä, mitä nyt parina seuraavana päivänä tulee tapahtumaan. Epätietoisuus on niin rasittavaa! Viikon lopussa saatan olla joko kotona Suomessa tai sitten uudessa host-perheessä. Pitää vaan uskoa, että kaikki asiat kyllä ratkeaa aikanaan. Nyt nautin tästä hotellielämästä ja odotan innolla huomista hotelliaamupalaa! Mukavaa alkuviikkoa sinne Suomeen (ja muuallekin)!

PS. Sori kuvattomasta postauksesta, olis ollut vähän hankala löytää aihepiiriin sopivaa kuvitusta!